Pitkästä aikaa olemme taas valmiita päivittämään tilannetta myös tänne omaan blogiimmekin. Joulun tienoissa tuli väsy tiedottamisen suhteen ja keskityimme olennaiseen. Antin kantasolusiirtoreissusta vielä sen verran, että se sujui hyvin. Kipuja oli ajoittain melko paljonkin, mutta pieni ihme sen sijaan oli se, että Antti säästyi kaikilta infektioilta. Ihme siksi, että valkosolut olivat nollassa pitkälti toista viikkoa. Luuytimen toivuttua ja veriarvojen noustua Antti pääsi kotiin syntymäpäivän kunniaksi vietettyään sairaalahuoneessaan 26 vuorokautta.

Riemu kotiuitumisesta ei ollut kovin pitkä. Tai oikeastaan riemu olikin aika kaukana, siksi kovat vatsakivut vaivasivat ja muutenkin mies oli kovin sairaan oloinen. Viiden kotipäivän jälkeen viikko vierähtikin taas sairaalassa. Aivan välttämättömät hyljinnänestolääkkeet aiheuttivat munuaisten vajaatoiminnan ja muutaman päivän ajan tila oli aika vakava. Nuo kaksi lääkettä lopetettiin ja vaihdettiin toiseen lääkkeeseen. Nyt Antti on ollut kotona taas toissapäivästä saakka. Kovin on kapoisat posket ja reidet miehellä, sairaalareissuilla on kadonnut noin 10 kiloa painoa. Kunto ja vointi ovat viimeiseen 5 kuukauteen suhteutettuna hyvä ja kuntoutustoimenpiteet on laitettu käyntiin: syömistä, lepoa ja ulkoilua.

Omalla urheilurintamalla on ollut viime kuukaudet aika hiljaista. Aikaa treenaamiseen olisi ollut hieman enemmän, mitä olen todellisuudessa tehnyt. Muu rasitus on vaan ollut sitä luokkaa, että olen yrittänyt olla polttamatta kynttilää molemmista päistä. Joulu-tammikuun projektina on ollut käsien voimatason elvytys eli punnerruksia, punneruksia, punnerruksia! Viikonloppuna pääsin avaamaan vihdoin hiihtokauden. Ei yhtään liian aikaisin, sillä tänään on 30 päivää aikaa kauden ekaan starttiin: Jämi42:een. Tavoitteena on nyt pikku hiljaa kasvattaa treenimääriä ja päästä kunnon urheilemiseen kiinni maaliskuulla.